VIIMEISET UUTISET

  Uutiset

  Tulokset (ENG)

  LiveRace

  Kuvagalleria

 

 

 

  OTSIKOT

  SUNNUNTAINA RATKAISTIIN TAKAA-AJON PARHAAT (2.12.)


Viimeinen kilpailupäivä Kontiolahdella. Mediakeskuksessa vilisee ihmisiä ja melutaso on kova. Pääportilla jonottaa ampumahiihdon faneja lippuluukulla. Eri maiden liput heiluvat ihmisten käsissä ja odotukset ovat kovat kaikilla mailla. Iloisia ja nauravia kasvoja on kaikkialla.
Sää on tänään naisten 10km taka-ajokisan alkaessa pilvinen, kylmä ja tuulinen. Jännitys oli kova ja taso kova, pienikin virhe tiputti kilpailijat hyviltä paikoilta.


Naisten kilpailussa saapui ensimmäisenä maaliin Norjalainen Tora Berger. "Olen tyytyväinen suoritukseni. Keskityin paljon itseeni enkä edes ajatellut muita kilpailijoita. Olen vähäsen yllättynyt että voitin nämä kilpailut, koska olen sairastellut ennen kilpailuja."
Toiseksi maaliin saapui Saksalainen Andrea Henkel. "Olen erittäin tyytyväinen minun sijoitukseen. Olin erittäin iloinen siitä että
viimeisellä kilpailukierroksella ei ollut minun perässä eikä edessä ketään." Kolmannen paikan otti Saksalainen Martina Glagow
"Olin väsynyt koska en saanut yöllä nukuttua kun hotelissa oli menossa joku disko ja melu oli kova. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän sijaan."

Suomalaiset naiset hiihtivät hyvät sijat itselleen. Kaisa Mäkäräinen tuli maaliin sijalla 16. "Fyysisesti oli rankka kilpailu, hiihdin tasaista vauhtia. Paremmin meni kuin osasin odottaa." Kaisa Varis sijoittui 22:nneksi.


Miesten 12,5 km takaa-ajon alussa alkoi sataa lunta. Kisa alkoi yhtä nopeasti kuin naistenkin kilpailu. Ei ehtinyt katsoja päätä kääntää, kun miehet olivat jo ensimmäistä kertaa ampumassa.

Maaliin tuli ensimmäisenä Venäläinen Ivan Tcherezov. "Sukset luisti loistavasti. Ampumisessa piti keskittyä todella kovasti koska tiesin
kilpailun olevan erittäin kova. Vasta saapuessa stadionille uskalsin rentoutua. On tärkeä voittaa yhden kerran, koska sen kun on tehnyt, on mahdollisuuksia tehdä toistekin". Toisena maaliin saapui eilisen kisan voittaja Norjalainen Ole Einar Bjoerndalen. "Olen todella tyytyväinen koska olen toisena sen jälkeen kun ammuin neljä kerta ohi. Odotan
innolla tulevia kilpailuja." Kolmanneksi tuli Venäläinen Dimitri Yaroshenko. " On vaikea selittää minkä takia ammuin ohi, sitä harvemmin ajattelee siinä vaiheessa kun sen ampuu. Mutten epäile ettenkö voittaisi vielä jatkossa."

Näin päättyi Kontiolahden maailmancup 2007.
Kiitoksia kaikille osanottajille!

 

  LAUANTAINA KILPAILTIIN MIESTEN SPRINTTIKILPAILU (1.12.)

Ensimmäinen päivä joulukuuta ja kolmas kilpailupäivä ja miesten 10km pikakilpailu. Sää oli samanlainen kuin edellisenäkin päivänä paitsi että pakkanen oli kiristynyt muutaman asteen. Koska joulukuun ensimmäinen päivä oli tänään, joulupukki ja tontut tulivat toivottamaan onnea kilpailijoille. Kilpailu olivat jännittävä ja yleisö todella äänekkällä tuulella.

Ensimmäisenä maalin saapui Norjalainen Ole Einar Bjoerndalen.
"Olin pettynyt torstai päiväisin kisoihin mutta tämän päiväiseen olen tyytyväinen. On mukava huomata, että valmennus on osunut nappiin"
Toiseksi maaliin saapui hurjien kannustushuutojen saattamana venäläinen Dimitri Yaroshenko. " Olin luullut että tulen kolmanneksi ja taistelin viimeisen asti. Tiesin lopussa että olin hiihtänyt niin kovasti kuin olin pystynyt" Kolmanneksi tuli pienenä yllätyksenä Saksalainen Carsten Pump. "Kaikki meni hyvin ja haluan edetä askel kerrallan näissä kilpailuissa".

Suomalaisten miesten kilpailu ei sujunut yhtä loistokkaasti kuin edelispäiväinen naisten kilpailu. Timo Antila oli sijalla 66., Jarkko Kauppinen 88. ja Marko Mänttäri 94.


  MAAILMANCUP JATKUI NAISTEN SPRINTTIKILPAILULLA (30.11.)

Naisten toisena kilpailupäivänä kilpailun pituus oli 7,5 km.
Kilpailun aikana oli kaunis sää, taivas oli kirkas ja tuuli vähäinen. Hämärästä huolimatta kilpailu käytiin hyvissä olosuhteissa.

Voittajana maaliin saapui eiliseen tapaan Saksan Martina Glagow. "Oli hyvä suoritus, olen tyytyväinen, molemmissa kilpailuissa tuli ammuttua nollat. Tänään ammuin nopeammin kuin eilisessä kilpailussa. Eilinen päivä meni haastatteluihin vastaamisen ja sitten illalla hieronnassa."
Toiseksi sijoittui saman maan edustaja Kati Wilhelm. "Olen tyytyväinen sijoitukseen, mielestäni olin nopea. Eilen en ollut onnekas ja tänään sitten olin. En kuvitellut voittavani, mutta tiesin olevani Martinan perässä ja yritin saada hänet kiinni. Viimeisellä kierroksella olin jo aika väsynyt."
Kolmanneksi sijoittui norjalainen Tora Berger. "Tämänpäiväiseen suoritukseen olen tyytyväinen, mutta eilinen oli minulle pettymys".

Tämän päivän kilpailussa suomalaiset pärjäsivät erinomaisesti. Kaisa Varis sijoittui hienosti viidenneksi. "Sijoitus oli minulle yllätys, yleensä olen tottunut kiertämään sakkorinkiä. Tänään oli helppoa ampua ja tuulikaan ei häirinnyt ampumista. Ase oli kohdistettu hyvin ja viimeisellä kierroksella otin itsestäni kaikki irti." Kaisa Mäkäräinen sijoittui Variksen jälkeen kuudenneksi. "Tykkään Kontiolahden radoista ja niiden nousuista, harmittaa ohi ammuttu laukaus".
Mari Laukkasen sijoitus oli 79. ja Susanna Porelan 99.

  NAISTEN JA MIESTEN NORMAALIMATKAT KILPAILTU (29.11.)

Kontiolahden ensimmäinen kilpailupäivä on ohitse. Kilpailun aukaisivat naiset 15km henkilökohtaisilla kilpailulla. Naisten kilpailujen aikana alkoi satamaan lunta, muttei se tuntunu haittaavan kenenkään menoa.
Kilpailujen voittaja, puhtaasti ampunut Saksalainen Martina Glagow kertoi, että ”Ampuminen oli helpompaa, kuin eilisissä harjoituksissa, muttei ollut nopein mahdollinen. Tiesin voittavani vasta viimeisessä mäessä. Harjoittelukausi ja valmistelu sujuivat hyvin. Yleensä ensimmäinen kilpailu ei mene hyvin ja pienennä yllätyksenä tuli tämä voitto.

Toiseksi sijoittunut Venäläinen Tatiana Moiseeva myös puhtaasti ampunut kommentoi omaa kilpailuaan. ”Melko hyvin tuli ammuttua. Tiesin koko viimeisen kierroksen ajan että tulisin sijoittumaan kolmen parhaan joukkoon. Olen tyytyväinen suoritukseen”

Kolmanneksi tuli Saksalainen Simone Olofsson. ” Kävin Anna Carin Olofssonin kanssa tiukkaa kilpailua. Sain lisäpuhtia edeltä hiihtävältä Kathrin Hitzeriltä. Hyvin on alkanut tämä kausi.”

Miesten päästessä 20km lenkille alkoi hämärtyä ja valot laitettiin päälle.
Miehistä ensimmäiseksi sijoittunut Ranskalainen Vincent Defrasne
”Hankin tälle kaudelle uuden kivärin ja ammunta on parantunut, kunto ei ole ihan huipussa vielä. Säästelin voimiani muihin kilpailuihin. Tulin vastikkään isäksi ja minusta on tullut järjestelmällisempi, mutta se ei vaikuta harjoitteluihin ja kilpailuihin.”

Toiseksi sijoittunut Norjalainen Halvard Hanevold ” Sijoitus ei tullut yllätyksenä, sillä kuin kaikki sattuu kohdalle niin mitä vaan voi tapahtua. Jatkan uraani 2010 olympialaisin asti.”

Kolmanneksi tuli Venäläinen Maxim Tchoudov. Kilpailu oli kova ja ensimmäinen kilpailu on aina vaikea. Tänään ei kuitenkaan ollut erityisen vaikea.”

  TORSTAIN LÄHTÖLISTAT (28.11.)

Torstain lähtölistat löytyvät IBU:n nettisivuilta.

  LIPUNMYYNTIAJAT STADIONILLA (28.11.)

Lipunmyyntipiste stadionilla on avoinna seuraavasti:

Torstaina klo 9.30 alkaen
Perjantaina klo 12.45 alkaen
Lauantaina klo 12.45 alkaen
Sunnuntaina klo 10.00 alkaen

Info/ VIP Info-koppi on avoinna seuraavasti:

Torstai klo 8.00 alkaen
Perjantai klo 9.00 alkaen
Lauantai klo 9.00 alkaen
Sunnuntai klo 9.00 alkaen

  MEDIATOIMITUS ON VALMIS KISOIHIN (28.11.)

Tiimissämme työskentelee kaikkiaan yhdeksän ihmistä. Neljä meistä on työskennellyt täällä aikaisemmin ja loput taas ovat ensimmäistä kertaa. Tämä päivä on kulunut seuratessa kilpailijoiden harjoitteluja ja paikkoihin tutustumiseen. Viihdymme pääosin kilpailujen aikana täällä mediakeskuksessa, seuraamalla kilpailijoiden menestystä kisoissa ja kirjoittamalla niistä pieniä juttuja nettisivuillemme.

Mediatiimi toivottaa tiedotusvälineiden edustajat seuraamaan maailmancup-kilpailuja täällä Kontiolahdella.

  LIPPUJEN VOITTAJAT SELVINNEET (27.11.)

Lauantaisen ampumahiihtotapahtuman ekoase-kilpailun onnelliset voittajat ratkesivat. Kolmessa eri sarjassa käyty kilpailu oli tasainen ja parhaimmat ampuivat todella kovia tuloksia.

Aikuisten sarja:
1. Terho Matilainen 45,6

12-17-vuotiaiden sarja
1. Teemu Siponen 42,6

Alle 12-vuotiaiden sarja:
1. Heikki Reijonen 23,6

Voittajille on toimitettu liput kilpailuihin. Onnea kaikille voittajille.

  AMPUMAHIIHTOTAPAHTUMA JOENSUUN CARLSONILLA (23.11.)

Lauantaina 24.11. klo 11-16 Joensuun Carlsonin Sport-osastolla on ampumahiihtotapahtuma. Paikan päällä on huippuampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen klo 13.30 alkaen.

Tapahtumassa on muun muassa mahdollista testata ampumataitojaan eko-aseella. Parhaille ampujille luvassa lippuja maailmancup-kisaan.

  KILPAILUIDEN OHEISOHJELMA VALMISTUNUT (13.11.)

Kisojen ohessa stadionalueella on paljon oheisohjelmaa koko perheelle. Luvassa on mm. musiikkiesityksiä; valoshow-tanssiesitys; lapsille oma paikka, jossa tehdään mm. kasvomaalauksia; Eko-Biathlon-kilpailuja ja paljon muuta.

Katso oheisohjelma aikatauluineen täältä.

  TUNNELMIA KONTIOLAHDELTA (8.11.)

Valmistelut maailmancupin avausta varten ovat hyvällä mallilla. Klikkaamalla tästä voit ladata videon, joka näyttää latujen olevan jo nyt hyvässä kunnossa Kontiolahdella sekä lumetuksen olevan käynnissä aina kun sääolosuhteet antavat myöden.

Videon tiedot:

Produced by Raimo Määttä, mediamaatta@gmail.com

Music:
Ehrlingforlagen Mediamusic: Spots thru the times/variety pack
Compact Disc 9, 54-Hearts & Flowers 0:59"
Produced by Ole Georg

Katso myös kuvia stadionilta:

Kuvat otettu 7.11. © Kontiolahden Urheilijat

  LIPPUJEN ENNAKKOMYYNTI NYT MYÖS CARELICUMISSA (7.11.)

Kisalippuja voi hankkia nyt myös Joensuun Carelicumista (Koskikatu 5). Carelicum on avoinna arkisin klo 9-17 ja lauantaisin klo 11-16.

Lisäksi lippuja voi varata nettisivujemme kautta. Lipuista löytyy lisää tietoa täältä.

  ENNÄTYSMÄÄRÄ OSALLISTUJIA (6.11.)

Kontiolahden maailmancup-avaukseen saapuu ennätysmäärä joukkueita, peräti 35 joukkuetta. Joukkueiden kokonaisvahvuus on yhteensä yli 470 henkeä, joista miesampumahiihtäjiä on 135 ja naisampumahiihtäjiä 119. Joukkueiden johto- ja huoltoporukoiden vahvuus on lähes 220 henkeä.

Kun mukaan lasketaan kansainvälisen ampumahiihtoliiton edustajat, ajanottohenkilöstö, median sekä suksi- ja voidefirmojen edustajat, henkilöiden kokonaismäärä nousee 670.

Katso joukkueet tästä.

  TELEVISION ENNAKKOTARKISTUS SUORITETTU (25.10.)

Kontiolahden maailmancupin kilpailuiden televisioinnista vastaa tänä vuonna ruotsalainen tv-yhtiö Prisma-ob. Prisma-ob:n edustajat kävivät tutustumassa Kontiolahden ampumahiihtokeskukseen 23.-24.10. ja tekivät kisapaikkojen ennakkotarkistuksen.

Paikan päällä olivat EBU:n edustaja Markku Vainikka, kisojen televisionnin ohjauksesta vastaava Johan Bernhagen, Prisman toimitusjohtaja Hans Öberg sekä saksalaisen Digi-tv:n toimitusjohtaja Wolfgang Braun. Kontiolahden Urheilijoiden edustajina tapaamisena toimivat tv-koordinaattori Markku Matikainen sekä projektipäällikkö Esa Haapala.

Kahden päivän aikana ehdittiin tehdä kaikki tarvittavat tarkistukset ja valmistelut kisoja varten.

  ILMOITTAUDU VAPAAEHTOISEKSI MAAILMANCUPIIN (27.9.2007)

Maailmancupin osakilpailut vaativat lukuisten vapaaehtoisten työpanoksen onnistuakseen. Tule mukaan reippaaseen toimitsijaporukkaan ja koe kansainvälisen suurtapahtuman tunnelma.

Voit ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen kilpailut@biathlon-kontiolahti.fi tai Kontiolahden Urheilijoiden kotisivujen lomakkeen avulla. Lomakkeen löydät tästä.

  VARAA LIPPUJA KISOIHIN (10.9.2007)

Voit varata lippuja kilpailuihin jo nyt. Hintatiedot löytyvät tästä. Varauslomakkeeseen pääset klikkaamalla tästä.

  MAAILMANCUPIN KOTISIVUT AVAUTUNEET (22.8.2007)

Kontiolahdella 28.11.-2.12.2007 järjestettävien ampumahiihdon maailmancupin suomen- ja englanninkieliset nettisivut ovat auenneet. Sivuilta löydät kaiken olennaisen tiedon koskien kilpailuja.

Tällä hetkellä osa tiedoisat on vahvistamatta, mutta tietoja päivitetään jatkuvasti.

Saksan- ja venäjänkieleiset sivut avautuvat lähitulevaisuudessa.

 

 


 

Copyright © 2007 Kontiolahti Sport Club

go to biathlon-kontiolahti.fi