Toimitsijatehtävät

Toimitsijatehtävät

Yleistä


Suurtapahtumissa (lähinnä maailmancup taso sekä SM-kilpailut) on vapaaehtoistehtävissä erotettavissa kaksi eri kokonaisuutta: yleisöpalvelut  ja kilpailutekninen puoli.

Yleisöpalveluiden toimialalla varmistetaan se, että paikalle saapuva yleisö viihtyy, heille on oheisohjelmaa ja heitä autetaan tarvittaessa – heistä siis pidetään huolta. Yleisöpalveluita ovat mm. infotoiminta, järjestyksenvalvonta, lipunmyynti, ravintolapalvelut sekä tuotemyynti. Kilpailutekninen puoli keskittyy urheilijoiden ja heidän huoltojoukkojensa palvelemiseen ja usein tämä työ on varsin näkymätöntä. Kilpailuteknisellä puolella huolehditaan, että kilpaladut on kunnossa ja oikein merkitty, ampumataulut toimivat, lähtö- ja maalialue on rakennettu ja aidattu ym. Kilpailuteknisen puolen tehtävät ovat fyysisempiä kuin yleisöpalveluissa, lisäksi kilpailutekninen puoli työskentelee useimmiten sään armoilla.

Pienemmissä kilpailuissa (mm. kansalliset kilpailut) tehtävät sijoittuvat lähes kokonaan kilpailutekniselle puolelle. Ennen kuin ilmoittaudut mukaan toimitsijaksi, kannattaa miettiä, minkälaiset tehtävät sinua kiinnostaisivat, ja onko sinulla mahdollisesti jotain (erityis)osaamista mitä haluaisit hyödyntää vapaaehtoistehtävissäsi. Suomalaisille on tyypillistä ajatella, että ”ei minulla ole erityisosaamista”, mutta tuo on höpöhöpö-ajattelua: se, että osaat laittaa ruokaa, sisustaa tai somistaa, taitella pöytäliinoja, tehdä fyysistä työtä, piirtää… on kaikki arvokkaita taitoja, mistä on meidän järjestelytoimikunnalle varmasti apua. Jokainen voi siis rohkeasti ilmoittautua mukaan, vaikka ei puhuisi kymmentä kieltä ja osaisi huoltaa ampumahiihtotauluja =)

Kilpailuiden aikana löytyy siis monenlaista tehtävää; jokaiselle jotakin kunkin taitojen ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Tehtävää on niin ulkona kuin sisälläkin. Ulkona voit esimerkiksi perehtyä lähtö-maalialueen, latujen, tai stadionalueen tehtäviin sekä ampumahiihtokisoissa myös ampumapaikkatoimintaan; sisällä puolestaan on tarjolla tekemistä mm. kilpailutoimistossa, ruokahuollossa ja tulospalvelussa. Kaikkiin tehtäviin perehdytetään, eikä ketään jätetä yksin. Lisäksi suurtapahtumissa mukaan tulee jo mainittu yleisöpalveluiden osa-alue, mikä laajentaa tehtäväkenttää entisestään.

Jos sinulle nousi kysymyksiä vapaaehtoisasioista, voit ottaa yhteyttä bktalkoo@gmail.com tai 050-2886 / Anu Kakkonen