Nuorten SM- hiihdot
9.-11.3.2007, Kontiolahti

SM-kisainfo Kilpailuohjelma Lähtölistat ja tulokset Yhteistyökumppanit Yhteystiedot
 

Uutiset

19.3. klo 10.05

Kilpailuiden jälkiarviointi

Kontiolahden Urheilijat on kokenut ja tunnettu ampumahiihtokilpailuiden järjestäjä aina kansainvälisellä tasolla asti. Maastohiihdon osalta Kontiolahdella ei ole aiemmin järjestetty SM-tason kilpailuja. Nuorten SM-hiihtojen järjestelyt osoittivat, että Kontiolahden Urheilijoilla on toimiva ja kykenevä organisaatio järjestämään myös maastohiihtokilpailuja SM-tasolla. Kisaviikonloppu saatiin kunniallisesti vietyä läpi ja kisoista jäi kaikin puolin positiivinen mielikuva.

Kilpailuiden ladut olivat vaativat ja olivat luonteeltaan SM-tasolle soveltuvat. Tähän kun lisätään kisaviikonlopun raskas sää, kilpailijat joutuivat todella laittamaan itsensä likoon taistellessaan mestaruuksista. Ainoastaan perjantain sprinteissä käytössä ollutta rataa voisi kuvailla helpohkoksi.

Kisa-alueella olleet huoltotilat (pukuhuone- ja voitelutilat) olivat korkealaatuiset ja täyttivät joukkueiden laatuvaatimukset. Lisäksi kisa-alueella oli tilavat ruokailutilat, jossa halukkaat pääsivät syömään kilpailuiden lomassa.

Toimitsijoita tämän kokoiset kilpailut vaativat paljon. Vapaaehtoistöissä viikonlopun aikana olikin yhteensä yli 130 toimitsijaa. Tämäkin on osoitus paikallisten sitoutumisesta kilpailuiden järjestämiseen.

Kilpailun TD Seppo Kärnä toteaakin kilpailuja koskevassa raportissaan, KontU:n olevan nykytoiminnoillaan potentiaalinen aikuisten SM-hiihtojen järjestäjä. 

13.3. klo 11.20

Kisojen suurmenestyjänä Oulun Hiihtoseura

Kisaviikonlopun suurin menestyjä oli Oulun Hiihtoseura, joka nappasi kotiinvietäväksi yhteensä kolme kultaista, yhden hopean ja yhden pronssisen mitalin. Toiseksi eniten kirkkaimpia mitaleja (2) mukaansa sai Kuoreveden Kärki. Kuhmo Ski puolestaan otti yhden kultaisen ja kaksi hopeista mitalia kisoista. Loput viikonlopun mitalistiseurat löytyvät tästä .

11.3. klo 15.40

Kontiolahden kisakeskus hiljenee

Nuorten SM-hiihdot on saatu päätökseen Kontiolahdella. Viikonlopun aikana kilpailusuorituksia oli lähes 700 ja väkeä riitti stadionalueella.

Kontiolahden Urheilijat kiittää paikalla olleita kilpailijoita, huoltojoukkoja, katsojia, yhteistyökumppaneita ja erityisesti kaikkia toimitsijoita. Ilman teitä kaikkia tämä kisaviikonloppu ei olisi ollut näin mahtava.

Tervetuloa takaisin Kontiolahdelle!

11.3. klo 15.35

Kisat päätökseen 17-vuotiaiden tahtiin

 Kilpailuviikonlopun viimeisenä sarjana oli 17-vuoiaiden miesten yhteislähtö. Heilläkin matkana oli 20 kilometriä. Kilpailun mitalikolmikko oli hieman yllätyksellinen. Voittajaksi selviytyi hieman Lahden Jori Rantahakala, joka tunnetaan paremmin ampumahiihtäjänä. Hopealle tuli kisan ehkä suurin ennakkosuosikki Kuhmon Juho Mikkonen, joka joutui taipumaan loppusuoralla Rantahakalalle 0,9 sekuntia. Mitalikantaan pääsi myös Vantaan Hiihtoseuran Niko Olin, joka on myös uusi tuttavuus palkintokorokkeella. Tappiota kärkeen kertyi 17,7 sekuntia.

 Ikaalisten Urheilijoiden Krista Lähteenmäki hiihti 15 kilometrin matkan mestaruuteen 17-vuotiaiden naisten sarjassa ylivoimaiseen tyyliin. Eroa hopealle sijoittuneeseen Leppävirran Sanna Markkaseen kertyi 1.42,7. Kolmanneksi selviytyi Tammelan Ryskeen Anni Nord, joka nappasi pronssia myös lauantain viestikilpailussa. Hän jäi Lähteenmäelle 2.03 minuuttia.

Kilpailusta ei puuttunut dramatiikkaa, sillä jo noin puolentoista kilometrin kohdalla tapahtui usean hiihtäjän kolari, jossa olivat osallisina sekä Markkanen että Nord. Molemmat selvisivät tilanteesta kuitenkin ilman vakavampia vahinkoja, mutta Lähteenmäki pääsi tilanteessa karkuun. Tämän jälkeen parivaljakko päätti vuorovedosta, jolla he pystyivät pudottamaan muut haastajat taakseen. Taistelu hopeasta ratkesi toiseksi viimeisessä nousussa, jossa Markkanen repäisi eikä Nord pystynyt enää vastaamaan haasteeseen.

11.3. klo 15.18

18-vuotiaat suoriutuneet kisaurakastaan

 Sunnuntain toiseksi viimeisessä kisassa olivat vuorossa 18-vuotiaat miehet. Heidän matkanaan yhteislähdössä oli 20 kilometriä ja tiukan kisan voittajaksi valikoitui lopulta Lapin Veikkojen Aleksi Harjula (kuvassa). Harjula jätätti Oulun viestijoukkueessa lauantaina mahtavan ankkuriosuuden hiihtänyttä Sami Vuotia 3,2 sekuntia. Ik Kronanin Eric Storvall vei kolmannen sijan jääden kärjestä 5,1 sekuntia.

 

 Johanna Heinänen, Kuoreveden Kärki, otti 18-vuotiaiden naisten yhteislähdössä (15 km) jo toisen henkilökohtaisen mestaruuden kisaviikonlopun aikana. Perjantain sprintin voittaja tarkkaili kilpailussa kärkijoukkoa aina viimeisen kierroksen loppunousuun, jossa hän otti kärkipaikan. Johto kesti loppuun asti, vaikka kilpailu meni tiukaksi hänen ja Hollolan Pinja Piiran välillä. Eroa oli lopulta 2,5 sekuntia. Kolmannelle sijalle hiihti Ruoveden Pirkkoja edustava Jenni Raivio. Hän jäi kärjestä tasan 12 sekuntia.

11.3. klo 13.37

20-vuotiaiden mestaruudet ratkaistu

 Miesten 20-sarjassa hiihdettiin 30 kilometriä ja kisan voittoon hiihti Lempäälän Kisaa edustava Iiro Niskanen. Hän voitti tiukassa kirikamppailussa toiseksi tullutta Espoon Aki Kauppista ainoastaan 0,6 sekuntia. Perjantaina sprintissä kultaa ottanut Ounasvaaran Ari Luusua sijoittui kisassa kolmanneksi 17 sekuntia Niskasta hitaampana.

 

 Aamulla ensimmäisenä ladulle starttasivat 20-vuotiaat naiset. Matkana heillä oli 20 kilometriä. Kisa ratkesi jo hyvissä ajoin Oulun Hiihtoseuran Susanna Porelan eduksi, sillä hän jätätti tasaisesti kierros kierrokselta kilpasisariaan. Maalissa eroa hopealle tulleeseen Kuhmon Anni Mikkoseen oli lopulta 1.07,3. Hopeasta käytiin kiivas kamppailu ja kolmannelle sijalla jäi Jalasjärven Jalaksen Riikka Mansikkaviita, joka hävisi Mikkoselle ainoastaan 0,9 sekuntia. Kontiolahden Urheilijoita edustava Laura Toivanen sijoittui kisassa sijalle 22 jääden kärjestä 8.50,1.

11.3. klo 10.01

Latupartion ahertajat

 Ennen kilpailuja laduilla käy hiihtämässä latupartio, joka avaa latu-urat parempaan kuntoon.

Kisaviikonlopun ahkerimpia työläisiä ovat olleet Karkkulaisen sisarukset Jussi (vas.) ja Kati, jotka ovat juuri pitämässä ansaittua taukoa. He ovat olleet latupartiossa jokaisena kisapäivänä, mutta vakuuttavat ettei väsymys ole päässyt yllättämään. Näillä nuorilla hiihtoharrastus on verissä, sillä Kati on harrastanut lajia seitsemän ja pikkuveli Jussi neljä vuotta.

11.3. klo 9.46

Yhteislähtökilpailut käynnissä

 Sunnuntain kilpailut on saatu käyntiin kahden sarjan osalta. Naisten ja miesten 20-vuotiaiden sarjat ovat startanneet ja meno laduilla on vilkasta. Naiset saapuvat pian maaliin 20 kilometrin lenkiltä ja miehet jatkavat vielä kymmenen kilometriä pidempään. Päivän mittaan on vielä vuorossa sarjat 17- ja 18-vuotiaille urheilijanuorukaisille. Päivän aikana laduilla nähdään yli 350 kilpailijaa, joten mielenkiintoa riittää koko päivän ajaksi.

11.3. klo 9.37

Kutsuvieraille vaihtoehtoiset oleskelutilat

 Kylmäojan nuorisotalon väki huolehtii kutsuvieraiden hyvinvoinnista kisa-alueella. Kutsuvieraita varten on varattu armeijasta monelle tuttu puolijoukkueteltta. Jotta lämmittelytilaa olisi riittävästi, teltta on korotettua mallia.

Teltan isäntänä toimii Jani Loponen ja hänellä on apureinaan kylmäojalaisia nuoria. Sunnuntain aamuvuorossa paikalla ovat pirteät Miitja Keyriläinen ja Marianne Berg.

-Lauantaina oli melkoisen vilkasta. Tänään on ainakin toistaiseksi melko rauhallista, toteaa Loponen kutsuvieraiden määrästä.

11.3. klo 8.55

Sunnuntain avaus

 Viimeinen kilpailupäivä Kontiolahdella käynnistyi aamuhartaudella, jonka piti Kontiolahden Urheilijoiden puheenjohtaja Ilpo Saarelainen. SM-tason kilpailuissa sunnuntai perinteisesti aloitetaan hartaalla hetkellä.

Hänen apunaan tilaisuudessa oli viisi Kontiolahden seurakunnan nuorisokuoro Narduksen jäsentä. Laulajina toimivat Iida-Maria Räsänen, Siiri Nojonen, Tuomas Haimakainen ja Matti Tahvanainen sekä heitä säesti kitaralla Juho Saarelainen.

10.3. klo 18.15

Kontiolahden Urheilijoiden miesjoukkue hyvässä vauhdissa

 Kontiolahden Urheilijoiden viestijoukkue miesten 18-sarjassa sijoittui viidenneksi. Joukkue jäi voittajista, Oulun Hiihtoseurasta, ainoastaan 50,6 sekuntia. Neljänteen sijaan jäi eroa tasan kolme sekuntia. Joukkueessa hiihtivät Ahti Toivanen (kesk.), Teemu Tukiainen (vas.) ja Jimi Nenonen (oik.). Tukiaisen Teemu oli toisella osuudella nopein koko porukasta.

10.3. klo 17.38

Oululle kultaa myös miehissä

 Oulun Hiihtoseuralle ei riittänyt yksi kultamitali päivän kilpailuissa. Miehissä 18-vuotiaat eivät jääneet seuran naishiihtäjiä huonommiksi, vaan kisapäivän toiset kultamitalit suunnistivat myös Ouluun. Kahdella ensimmäisellä osuudella Oulu oli vielä takaa-ajajana, mutta ankkurina hiihtänyt Sami Vuoti meni kolmesta joukkueesta ohi ja ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Eroa toisena maaliin tulleeseen IF Braheen kertyi lopulta 14,2 sekuntia. Pronssia kisassa vei Lahden Hiihtoseuran joukkue, 20,6 sekuntia kärkeä jäljessä. Voittajajoukkueessa hiihti Vuotin lisäksi eilisen sprintin pronssimies Rami Petäsnoro sekä Panu-Petteri Penttilä.

 

 Päivän päättäneessä 20-vuotiaiden miesten kilpailussa voittoon sivakoivat Kymin Koskenpojat. Avausosuudella Ville Simola jäi yhdeksänneksi, mutta Henrik Väisänen nosti joukkueensa jo toisella osuudella kärkeen. Toisen vaihdon jälkeen ankkuriosuudelle lähti Otto Eerola, joka pystyi pitämään Riistaveden Urheilijat turvallisen matkan päässä takana. Eerolalla oli varaa jopa tuuletella loppusuoralla. Riistavesi hävisi Kymille lopulta 20,8 sekuntia. Sotkamon Jymy nousi viimeisellä osuudella Eppu Väänäsen loistavan hiihdon ansiosta viidenneltä sijalta kolmanneksi. Väänäsen hiihto oli koko kilpailun nopein.

10.3. klo 17.22

Naisten viestit päätökseen

 Leppävirran Viri vei 18-vuotiaiden naisten voiton suvereeniin tyyliin. Eroa kertyi hopeajoukkueeseen, Ik Kronaniin, lopulta 1.16,4. Pronssille kisassa selviytyi Tammelan Ryske jääden kärjestä 1.54,8.

- Omalla osuudella sain hiihdellä rennosti kun oli reilu johto, totesi Leppävirran ankkuri Sanna Markkanen. Muut kultajoukkueen jäsenet olivat Katri Mikander ja Tanja Kauppinen.

 

 Oulun Hiihtoseuran kultaputki aukesi 20-vuotiaiden naisten viestissä. Ensimmäisen osuuden jälkeen kolmantena ollut joukkue nousi toisella osuudella Eeva Palosaaren johdolla kärkeen, eikä enää luopunut kärkipaikastaan. Ampumahiihtäjänä paremmin tunnettu Susanna Porela sai viimeisellä osuudella varmistella joukkueensa voiton. Avausosuuden Oululta hiihti Ruut Sariola. Hopeaa kisassa vei Ikaalisten Urheilijat ja pronssia, ainakin joukkueen omaksi yllätyksekseen, Ounasvaaran Hiihtoseura.

10.3. klo 17.15

Nalle ja pienet apurit

 Urheilukisoissa kukitetaan kisojen menestyjiä kilpailujen jälkeen. Kontiolahdella kukkien sijasta kilpailuiden kolme parasta saavat kisanallet, joiden liiveissä on kisojen tunnus.

Nämä nallet kilpailijoille jakaa Kontiolahden 4H-yhdistyksessä mukana olevat lapset. Aamun kilpailuissa mukana olivat kolme reipasta lapsukaista, Anette Pottonen (vas.), Monna Kärki ja Matias Kärki. Heidän mukanaan nalletuksessa oli mukana itseoikeutetusti kisamaskotti.

10.3. klo 10.08

Uusi päivä, uudet kujeet

 Toinen kilpailupäivä on aluillaan ja sää on suosiollisempi kuin avauspäivänä. Kilpailujen onnistumisen kannalta erityisen tärkeä henkilöryhmä on vapaaehtoiset toimitsijat. Heidän antama työpanos varmistaa kisojen sujuvuuden ja kertoo myös paikkakuntalaisten yhteishengestä. Vaikka kilpailuja on talven mittaan useita, saadaan kaikkiin kilpailuihin tarvittavat määrät vapaaehtoisia.

Tehtäväkuvia on useita ja kaikkien osa-alueiden vapaaehtoisten panosta ei tavalliset kisavieraat edes huomaa. Töitä riittää aina ladunkunnostuksesta makkaranmyyntiin ja liikenteenohjauksesta suksien merkkaukseen. Joka aamu eri osa-alueiden henkilöstö kokoontuu yhteen ja käy vielä kyseisen päivän erityistehtävät läpi. Kuvassa vapaaehtoisia lauantaiaamun palaverista.

9.3. klo 16.59

Miesten sprinttimestaruudet ratkaistu

 Kuhmo Skin Juho Mikkonen voitti ylivoimaisesti 18-vuotiaiden sarjan. Mikkonen voitti toiseksi tullutta If Brahen Oskar Sjölundia 5,1 sekuntia. Oulun Hiihtoseuran Rami Petäsnoro jäi puolestaan hopeasijasta 3,9 sekuntia, joten erot kasvoivat todella suuriksi. Karsinnan voittaja Tuomas Myllykoski kaatui lähtösuoran päässä ja joutui tämän seurauksena taipumaan kisassa jääden neljänneksi.

 

 20-vuotiaissa miehissä puolestaan erot olivat kaikkea muuta kuin selvät. Voittaja Ari Luusua (kesk.), Ounasvaaran Hiihtoseura, ylitti maalilinjan ainoastaan 0,1 sekunnin erolla Jämsänkosken Ilveksen Henri Jeloseen (vas.). Himmeimmän mitalin kilpailusta pokkasi Lahden Hiihtoseuran Marko Nieminen (oik.). Dramatiikalta ei säästytty myöskään tässä sarjassa, vaan Vihdin Viestin Ville Kaarakainen menetti mahdollisuudet mitaleihin kaatumisen myötä.

9.3. klo 16.45

Naisten sprinteissä tiukat kamppailut

 18-vuotiaiden naisten kilpailun voittajaksi kruunattiin Kuoreveden Kärjen Johanna Heinänen (etualalla). Hän jätti toiseksi tullutta Anita Kirvesniemeä, Simpeleen Urheilijat, 1,8 sekuntia. Pronssia kilpailussa otti Savonlinnan Hiihtoseuran Eeva Joronen häviten kärjelle tasan kolme sekuntia. Neljännen sijan kilpailussa nappasi If Brahen Josefin Sandvik.

 

 Kahta vuotta vanhempien naisten sarjassa kultakorokepaikan itselleen hiihti Vieremän Koiton Kerttu Niskanen (kesk.), joka suunnistaa huomisen viestikilpailun jälkeen Italiaan nuorten MM-hiihtoihin. Niskanen jätätti toiseksi tullutta Ähtärin Urheilijoiden Henna-Riikka Kuoppa-Ahoa (vas.)sekunnin verran. Kolmantena maalilinjan ylitti Inarin yrityksen Sivi Jomppanen (oik.). A-finaalin viimeiseksi jäi tällä kertaa Keravan Urheilijoita edustava Hanna Ruohonen.

9.3. klo 10.42

Tulokset näkyvillä

 Nuorten SM-hiihtoja varten Kontiolahden iso tulostaulu on saatu kuntoon. Tulostaulu kertoo selkeästi sarjojen tulokset sekä näkyvyys on taattu.

Naisten sprinttien karsintojen tuloslistaa seuratessa taululta löytyy myös hiihtäjäsuvun nuorempaa polvea; Simpeleen Urheilijoiden Anita Kirvesniemi on toisella sijalla 0,5 sekuntia jäljessä Kuoreveden Kärjen Johanna Heinästä. Molemmat kilpailijat ovat täten selvittäneet tiensä sprinttien alkueriin.

9.3. klo 10.05

Sprintit käyntiin

 Kilpailut Kontiolahdella saatiin käyntiin, kun sprinttien ensimmäinen hiihtäjä Leppävirran Virin Sanna Markkanen starttasi lennokkaasti ladulle. Vuorossa oli siis 18-vuotiaiden naisten sprinttien karsinnat. Karsintojen viimeinen lähtijä on Keuruun Kisailijoiden Joonas Mäkipelto, joka lähtee ladulle heti kello 11 jälkeen.

Sprintit jatkuvat karsintojen jälkeen vielä alkuerillä, joissa on 16 parasta sarjastaan, sekä välierillä. Päivä päättyy lopulta finaaleihin, jotka starttaavat B-finaalien osalta noin kello 13.40 ja tämän jälkeen vuorossa ovat kutkuttavat A-finaalit.

9.3. klo 8.59

Huoltajille päänvaivaa

 Perjantaiaamuna suksiaan testaavat hiihtäjät ja erityisesti heidän huoltojoukkonsa saavat miettiä suksien voitelua tarkasti päivän sprinttikilpailuun. Aamun aikana taivaalta on tullut märkää lumisadetta ja lämpötila pyörii nollan asteen tienoilla. Säävaihtelut päivän aikana vaikuttavat voiteluun ja tätä kautta myös päivän tuloksiin.

Lahden Hiihtoseuran huoltojoukoissa työskentelevä Rauno Rantahakala (kuvassa) myöntää, että "sää on normaalia pakkaskeliä vaativampi ja mahdollisesti jotain kokeiluja tehdään". Hän kuitenkin uskoo oikeiden voiteiden löytyvän ja muistuttaa, ettei sprintissä pitovoiteita tarvita

8.3. klo 18.36

Joukkueenjohtajat kokoontuivat ensimmäisen kerran

 Nuorten SM-hiihtojen ensimmäinen virallinen tapahtuma oli joukkueenjohtajien kokous. Kilpailun johtaja Tapio Kiiskinen esitteli kokouksessa kilpailujen yleisluonnetta ja organisaatiota. Lisäksi suurta mielenkiintoa herätti perjantain sprinttikilpailut, joista haluttiin syventävää tietoa. Sprinttikilpailun saloja selvittivät muun muassa kilpailun TD Seppo Kärnä ja ratamestari Jouko Könttä.

Saapumispäivän osalta järjestelyt ovat sujuneet hyvin. Huomenna kisapaikalla päästään tositoimiin, kun 18-vuotiaat naiset starttaavat sprintin karsintoihin kello 10.00. Perjantai huipentuu finaaleihin, jotka alkavat noin 13.40. Tervetuloa seuraamaan paikan päälle jännittäviä kilpailuja.

8.3. klo 15.29

Kilpailukansliassa vilskettä

 Kilpajoukkueet saapuvat tasaisena virtana Kontiolahdelle. Virallinen harjoitteluaika on alkanut vajaa kaksi tuntia sitten ja ladut ovat täyttyneet nuorista hiihtäjistä.

Urheilijoiden saapuminen tuo myös runsaasti töitä kilpailukansliaan. Jaossa joukkueille on kisojen käsiohjelmia, huomisen sprintin numeroliivejä ja muuta aineistoa koskien kilpailuja. Kilpailukanslian päällikkö Tuija Lautamatti (kuvassa keskellä) ja hänen oikea kätensä Sirpa Kettunen (2. oik) ovat iloisella tuulella päästessään taas kerran palvelemaan kilpailun osanottajia.

"Tähän mennessä joukkueita on ilmoittautunut paikalle 23", Tuija toteaa virkeänä ja Sirpa säestää mukana, että "lähinnä pidempimatkalaiset kilpailijat ovat saapuneet kisa-alueelle. Lähempää saapuvat kilpailijat ajoittavat tulonsa iltaan."

8.3. klo 11.12

Nuorten SM-hiihtojen kisajärjestelyt ovat valmiina.

Kilpailukanslia avautuu tänään klo 14.00 ja on avoinna iltakahdeksaan asti.

Klo 18.00 on joukkueenjohtajien kokous kilpailukanslian yhteydessä.

5.3 klo 17.25

Lähtölistat on arvottu. Eri päivien lähtöluettelot löytyvät täältä.

Perjantain sprinteissä kilpailijoita on yhteensä 231, viesteissä mukana on 80 joukkuetta ja kisat päättävissä sunnuntain yhteislähdöissä peräti 347 kilpailijaa. Tämä lupaa melkoista vilskettä laduille kisaviikonloppuna.

5.3. klo 9.56

Muutokset ilmoittautumisiin tehdään tämän aamun aikana. Kello 12.00 aloitetaan lähtölistojen arvonnat.

 
 


 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kontiolahden Urheilijat Ry
PL 23
81101 KONTIOLAHTI
Toimisto avoinna:
ma– to 9.00 – 15.00, pe 9.00 - 14.00

Puh. +358 13 732403
Fax. +358 13 732402
office@POISTAbiathlon-kontiolahti.fi
www.biathlon-kontiolahti.fi
(Poista sähköpostiosoitteesta POISTA sana, niin saat osoitteesta toimivan)

Päivitetty 05.03.07 10:56 AM Webmaster