Väriä ja vipinää on riittänyt
Kahdet isot kansainväliset kisat (MC ja nuorten MM) samassa kuussa onnistuneesti järjestettynä on hieno saavutus! Samanlainen kisaputki ei tarvitse välttämättä olla tavoitteenamme tulevina talvina, mutta olipahan osoitus suomalaisesta sisusta ja sitkeydestä. Osa talkooporukasta aloitti jo viikolla 3 ja edelleen jatkaa purkutöissä tätä kirjoittaessani. Kiitokset kaikille!
Maailmancupin kolmen päivän katsojamäärä (yli 20 000) antaa viitteitä tulevasta. Vuoden 2014 MC:ssa meillä pitää olla valmiudet vähintään samaan katsojamäärään päivässä. Maastokatsomot ja -myyntipaikat antavat hyvin lisämahdollisuuksia. Oli odotettua vuoden 2010 perusteella, että tunnelmaa MC:ssa syntyy. Yllätys oli sen sijaan se, että nuorten MM:ssa paljon pienempi yleisö sai hyvin meteliä ja väriä aikaan. Mitalimaitten joukkoon pääsi puolet osallistujamaista, mikä on lajin tulevaisuuden kannalta erinomaista.
Kaisa palkitsi työmme omassa maailmancupissamme viimeisenä päivänä voitollaan. Ja teki sen uudestaan voittamalla hienosti MM-pronssia Ruhpoldingissa! Kiitos ja onnea Kaisa!
Kaisan kolmas MM-mitali antaa hyvää tukea vuoropuhelulle Ah-keskuksen kehittämiseksi.
Tapani Rönkkö
puheenjohtaja
Kontiolahden Urheilijat


JÄRJESTIMME ERINOMAISET MAAILMANCUP- JA NUORTEN MM-KISAT. SUURKIITOS KAIKILLE!!
|