Ampumahiihdossa yhdistyy kaksi varsin erilaista ja vaativaa lajia. Hiihdossa käytetään vapaata hiihtotyyliä (luisteluhiihto) ja ammunta suoritetaan pienoiskiväärillä. Urheilija kantaa kilpailun aikana asetta selässään siihen soveltuvien hihnojen avulla ja ampuu kisasta riippuen kaksi tai neljä kertaa viiden laukauksen sarjan. Ampumataulut sijaitsevat 50 metrin päässä ampumapaikalta. Ammunta suoritetaan joko makuu- tai pystyasennosta. Makuutaulun halkaisija on 4 cm ja pystytaulun 11 cm. Jos urheilija ei onnistu kaatamaan taulua, siitä seuraa sakkokierros tai sakkominuutti. Viesteissä kilpailijalla on käytössään kolme varapatruunaa per ampumapaikka. Hiihtomatkat vaihtelevat iästä ja sukupuolesta riippuen kolmesta aina 20 kilometriin asti. Kilpailumuodot ovat pikakilpailu, takaa-ajokilpailu, normaalikilpailu, yhteislähtö sekä viestit.
Ampumahiihto on hyvin suosittu laji etenkin Keski-Euroopassa ja saavuttaa suosiotaan koko ajan yhä enemmän ympäri maapalloa.
Tulevan kauden tavoitteita
- Sitoutuneiden urheilijoiden pitkäjänteisen valmennustoiminnan jatkaminen
- Valmentaja/ohjaaja koulutuksen lisääminen. ( uudet / toiminnassa mukana olevat)
- Huippu-urheilun kilpailu- ja valmennustoiminnan tukeminen
- Uusien ampumahiihtäjien ja hiihtäjien mukaan saaminen
- Ammattimaisen harjoituskulttuurin luominen ja jatkaminen
- Lajiharrastajien kokoaminen seurassa yhteisen lipun alle
- Menestyminen kilpailuissa, seurapisteet
- Jaoston toiminnan kehittäminen, aktiivisten toimijoiden etsiminen ja tiimin toimenkuvien määrittäminen
Osallistuminen kauden kilpailutoimintaan
Tulevana kautena pyritään osallistumaan mahdollisimman runsaslukuisella joukkueella ampumahiihdon ja hiihdon kotimaisten arvokisojen henkilökohtaisille matkoille sekä viesteihin. Samoin tuetaan nuorten ryhmän mahdollista osallistumista ikäluokkansa tuleviin MM-kilpailuihin sekä hiihdon yleisten ja nuorten sarjojen SM- kilpailut, Hopeasompakilpailut, sekä kansalliset ja piirikunnalliset kilpailut.
Pääkilpailut kaudella 2009
6.1. Maakuntaviesti
8.2. Maastohiihdon SM esikisat
28.2.-1.3. Ampumahiihdon SM kilpailut
12.-15.3. Veteraanien kansainväliset kilpailut
19.3.2009 Tokmannin ampumahiihtokilpailu
27.-29.3. Maastohiihdon SM kilpailut
29.-30.8. Rullasuksiampumahiihdon SM
marraskuu SuperSprint
marraskuu Ampumahiihdon kansainvälinen GP
joulukuu Kansalliset Kontiolahti hiihdot
Valmennustoiminta
Valmennuksessa ja valmentautumisessa korostetaan pitkäjänteisen ja järjestelmällisen perustyön merkitystä. ”On harjoiteltava, jotta opittaisiin harjoittelemaan.”
Nuorten osalta painopiste on laadukkaassa tekemisessä ja tuottavan harjoituskulttuurin luomisessa
Palkatun päävalmentajan johdolla tehostetaan edelleen urheilijoiden leiritystä siten, että pääosa kahden viikon mittaisista leireistä pidetään ns. kotileireinä ah-keskuksessa. Yksi kolmen viikon leiri pidetään Heinäkuun puolivälissä Viron Otepäässä.
Syyskaudella, koulujen alettua, siirrytään viikonloppuleireihin pe - su, jotka toteutetaan ah-keskuksessa.
Leirit ovat samalla myös seuravalmentajien koulutustilaisuuksia.
Harrastustoiminta
Viikoittaisia harjoitustapahtumia pyritään järjestämään liikuntasaleilla, kouluilla, kuntakeskuksissa ja ah-keskuksessa. Harjoitukset on suunnattu pääasiassa lapsille ja nuorille. Toiminnalla pyritään kohottamaan nuorten perusliikuntatasoa ja saamaan seuraan uusia lajiharrastajia. Toiminnasta ja tapahtumien ajankohdista sekä salivuoroista tiedotetaan internetissä, ilmoitustauluilla ja jäsenkirjeissä.
Lajikiinnostuksen luominen
- Yhteistoiminnalla koulujen kanssa pyritään laji viemään sinne, missä nuoria ja lapsia on. Liikuntatuntien lajiesittelyillä ja mahdollisuudella kokeilla ammuntaa eko-aseilla herätetään kiinnostusta ampumahiihtoa kohtaan. Esittelijöinä toimivat ohjaajat ja nuoret urheilijat.
- Säännölliset ampumahiihto- ja hiihtokoulut tarjoavat mahdollisuuden lapsille aloittaa lajin harrastaminen ohjatusti. Uusien ohjaajien rekrytointiin ja koulutukseen on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota.
- Lasten kilpailuvietin ruokkiminen pienimuotoisilla hiihtokilpailuilla takaa sen, että samat lapset tulevat ensikin vuona ja tuovat kaverinsakin mukaan lajin pariin.
|